Se rakastaa takaisin

Kun näen surun

katsoo suru takaisin

Kun tahdon miehiä

tulevat miehet luokseni

Liikaa kaunista, suura, jaloa!

Miten, tässä maailmassa rumassa?

Vai kauniissa, vai katkerassa?

Mitä väliä on sanalla, miten vähän se voi sisältää!

Miksi käytän sanoja kun ne eivät vie minua lähemmäs

Tahdon lähemmäs, likelle, niin kiinni että kuolen, yhdistyn synnyn

En tahdo olla minä sillä minua ei ole

olen vaeltava valo joka valonsa kohtaa

avaan pimeyteni valolle

Katso sitä ja rakasta

tai oksenna ymmärrä ja rakasta

Minun sieluni kohtaa kaikki sielut

te armaat upeat unohdetut

olen enkeli saatana ja ihminen

kuka kutsuu, minä tulen

älä usko älä luota älä rakasta

älä minuun joka muutun joka katoan

mutta rakasta itseäsi, kun näet sen minussa

tulen rakastamaan takaisin

mutta vierelle - kenen pysyisin?

Ilmaa joka ei kysy mitään

ei vaadi mitään

antaa olla vaan

puhuu tyhjyydellään

kuiskaa ääretöntä totuuttaan

kutsuu minua ymmärtämään

Se on läsnä tässä, käsillä joka hetki

voin nähdä sen kun tahdon

todella janont tarvitsen ja haluan

uupuneena, väsyneenä

tyydyttynyt en kuitenkaan

tarvitsen kaipaan yhä uudestaan

kyllikseen en koskaan saa

Sillon luovutan ja antaudun

Se on tässä jo

mihinkään ei vaadita

katson vaan ja antaudun

urbaani teollisuuden tuote

koko elämäni eineksiä syönyt 

ydinvoimalla lämmitellyt

jenkkisaastalla viihdytellyt

Kuinka voisin ymmärtää mitään todellisuudesta 

luonnonyrteistä taivaasta elämisitä

vuorovesistä pyhästä geometriasta

ravitsemuksesta kehon toiminnoista

Joku on pimittänyt meiltä elämisen taidon, ei tieto itsestään maailmasta häviä

Mistä on syntynyt moinen luomus

Kuolemasta voimaantunut todellinen loinen

NImeltänsä ihminen